Habitare 2012/Trash Hotel

Kävin viime perjantaina töiden jälkeen Habitaressa. Aikaa messukeskuksen läpijuoksemiselle oli vajaat kolme tuntia. Asetimme tavoitteeksi tutkia viimeisimmät kylppäri- ja saunatrendit vuodenvaihteen jälkeiselle ajalle suunniteltua remonttia varten. Olemme asuneet viitisen vuotta 70-luvun lopun alkuperäiskuntoisessa kämpässä. Muuttaessamme otimme sen verran ison lainan, että ajattelimme ensin lyhentää lainaa muutamat vuodet ennen kuin lähdemme hakemaan lisälainaa.

Nyt on remontin(suunnittelun) aika. Nappasimme esitteitä sieltä täältä. Viimeisimpien humputusten perässä ei  remontissa ole tarkoitus juosta, vaan pyrkiä jonkinasteiseen ajattomuuteen. Ettei heti joku väri, kaakeli tai paneeli ala ärsyttämään.

- - -

Mielenkiintoinen osuus Habitaressa oli opiskeljoiden suunnittelemat hotellihuoneet romusta ja kierrätystavarasta. Romumuotoilun (trash design) ideana on jätteen ja hylättyjen tavaroiden hyödyntäminen, uusien ideoiden löytäminen ja kulutustottumusten näkeminen uusin silmin. Hotellihuoneiden suunnittelijoiksi oli kutsuttu yksittäisiä muotoilijoita ja työryhmiä eri maista.

Ao. kolosta kerrottiin seuraavaa: "Kolo on suunniteltu levon ja rentoutumisen ympärille. Se on kaupunkimatkaajan tukikohta, joka antaa mahdollisuuden vetäytyä ja hengähtää. Pesämäinen huone on intiimi vastakohta suurkaupungin vilinälle. Tilaa hallitsee siihen integroitu vuode, jonka runkorakenne toimii myös matkatavaroiden säilytystilana. Nykyään matkailija ei tarvitse erillistä työpistettä, joten työskentelymahdollisuus on rentoutumisen yhteydessä. Tässä huoneessa on helppo käpertyä peiton alle ja ladata akkuja!"

Habitare 2012, Trash Hotel, Kolo


Habitare 2012, Trash Hotel


Habitare 2012, Trash Hotel

Kommentit

  1. Jee, kiva että tykkäsit meidän Kolosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihanan pikku kolon olette suunnitelleet ja toteuttaneet!

      Mielelläni käpertyisin vällyjen alle lataamaan akkuja :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit